Crimson Sun - Pauls on the Road

On the way to Tampere

2010-06-24T17:03:00.001+03:00

”Tina, now that I think, you look a bit like Lady Gaga!”

Our trip so far has been grrrreat! There were just a few people at On the Rocks but we played pretty well. Now we're on our way to Tampere. Joni is hungry, Miikka is drinking cider (editor's note: pretty gay) , Jukka and Antti on the front seat are eating Pipari and I feel like dancing. We haven't really had time to sink into the deep sea of Tumu, so our upcoming tour documentary doesn't seem very interesting... YET! But as we get to Nummirock, we'll surely get some awesome video material.

We had a little problem yesterday with our backdrop. The freakin' redneck idiot (editor's note: Joni would call him Portugalin sotalaiva) who made the backdrop hadn't sent us the certificate about the backdrop being fire resistant and we weren't allowed to put it up. We called the dude and he informed that he was on a vacation: ”Nothing I can (will) do”. FUCK YOU! After we told the guy we would return the backdrop, because without the certificate it would be useless, he told us not to fuck with him. But we won: he finally sent us an SMS that we could use on the first hand, and promised to send THE CERTIFICATE by e-mail the following day. Today we got the e-mail: not an official certificate. After a few phone calls to some other firm we were promised that we will get an official certificate on Monday.

We are eagerly waiting to get to Nummirock. The guys want to poop in the lake.

(Editor's note: Tonight we will feast!)

Written by Her Lady GaGaness Tina
Edited by His Lordship H

Wokipanuu & Nuutelii pre-tour check

2010-06-22T00:03:00.005+03:00

Next Wednesday we start our long waited ”Wokipanuu & Nuutelii” minitour that covers three cities: Helsinki, Tampere and Nummijärvi (thou I’m not sure if it’s even a city, probably not). In Helsinki we are supporting Dreamtale, and on midsummer’s eve we play at Nummirock. Therefore, we need to practice. Shit.

Thursday’s practice starts well: Something smells. And not like shit, since that’s nothing special. Something burns. Yes, Jukka’s dear Hartke is done. Great. So the practice continues without Hartke. After a while we take a break and notice that we’re in a hurry to leave, so Thursday was a very useful day. At least we were able to arrange our new song which now sounds freakin’ awesome!

Next rehearsal was on Saturday already at twelve. Jukka, who looks like an angry vonductor, has of course been too lazy to fix his bass cabinet. The day was really fun and during lunch we came up with an awesome new sport: Freestyle masonry. It definetely is a sport, but also very difficult to explain. You just have to throw plaster and bricks or something.

In the evening Antti, Miikka and Tina went out to check Kotka’s nightlife. Some Antti’s friends were playing guitar in a park so we got an awesome concert. After that we went to see some schlager cover band that was playing in front of some bar and the place was packed with middle aged people. Awesome boogie!

On Sunday the practicing continued again at twelve and also Jukka had fixed his bass cabinet. After we had made sure that our playing sounds completely terrible, we decided to go to our favorite bar in Kotka. Well, actually we have not practiced at all, this picture tells more than one thousand words.

Written by Tina
Edited by H

p.s. This midsummer tumu will be strong.

On the way to vocal recordings

2010-01-16T21:00:00.002+02:00

6 a.m, somewhere in Jyväskylä. I, Tina, the singer of Crimson Sun, am about to destroy my alarm clock. Since my dear friend had a birthday party last night, I got to sleep around three, so after three hours of sleep I feel like I’m not even on this planet. Somehow I was able to predict I might face this feeling in the morning and packed my stuff already before leaving to the party. Of course I have no hangover, a divine creature like myself does not suffer from such human troubles, except when in Germany. That though may have something to do with the country’s fairly low pricing of alcohol beverages.

The reason for this inhumanely early wakeup lies in the deep cellars of one particular building in Kouvola. I am heading to Manu Audio to record the vocals for six new songs of Crimson Sun. Two of these songs will later be chosen for our next demo but I’m more than excited to have all of our new song to MySpace for you folks to listen!

The chilly climate of Jyväskylä definitely wakes me up better than the alarm clock of my mobile phone, though the only living creature I meet during my 25-minute walk to the train station is a least weasel. This lifts my spirits a lot, since I have never seen a least weasel before! Although at first I thought I saw a white dove, which made me question if the last night’s Jägermeister was still messing with my brain. Something is obviously messing with the brain of the gentleman sitting close to me on the train: The clock strikes 7.43 when the man opens a beer can and at 08.09 he is already sharing a bottle of vodka with his wife. The man sitting in front of him is drinking sparkling wine. What the hell... Or should I perhaps say ”Welcome to Finland”. Thank god I don’t have that hangover.

After a two week battle with a flue and despite an ongoing battle with the softwares of my new computer, I have finally finished all the melodies and harmonies of the six songs and I’m also ready to record them. Or as ready as I will ever be. After moving to Jyväskylä I haven’t been taking any singing lessons, so I’m a slightly nervous about some parts of our songs. This time the vocals will (hopefully) be quite different from our previous recordings. Less classical, more powerful. As I mentioned, all six songs will be released on MySpace. For every song we create a blog entry on MySpace where we share a little bit info about the song and hope that our beloved MySpace friends will comment on the songs and help us choose the two songs that will finally be recorded at E-major studio. So now, before I start the Mission Impossible: Sleep on a train, I want to tell you something about our songs.

No one, nowhere (aka Yellow Blast): This song is mainly composed by our former keyboard player Saku, who is also recording these songs now. It has the best singing melodies ever and also the harmonies I made are pretty nice. The lyrics are based on a true story about a little girl whose mother is a junkie. You can find some live versions of this song on YouTube.

The Pathway (aka Last Dance Pain): The world’s sickest lovesong tells about a man who loves his girlfriend literally to death. The chorus of this song is my favorite part from all of our songs and I’m really putting effort on singing perfectly the first time it comes in the beginning of the song with only an acoustic guitar and strings on the background.

Resurrection: This song with lots of orchestras tells about nightmares and depression. The last chorus is really high and if I shall lose my mind this weekend, this is probably gonna be one of the reasons.

Half Dead (aka Slaying the Dishes): In my opinion this is our best song so far. It was born from Joni’s pure hate towards dirty dishes. The lyrics however don’t tell about dishes but about how awesome life can be with an optimistic point of view.

Lost (aka Potion): I totally love the electro beginning of this song! In my opinion everything works really nicely on this one and it’s also the nicest one to sing. The lyrics are the most personal I’ve ever written. It’s not a love song, it tells about a friend.

16th Autumn (aka The Way of Smegma ... yeah): If Crimson Sun was really famous, the story of this song would make us end up in the front pages of crappy Finnish tabloids. This was supposed to be a love song but after two months I still didn’t have anything to say about love, so I decided to write about school bullying. In the end it turned out to be a song about a bullied boy, who later becomes a school shooter. This is a taboo at least in Finland and this song is about the reasons that may lead to such a horrible act and how we should pay much more attention on the well being of children. After a very long Facebook conversation the character of this song has also become one of the best jokes in the history of Crimson Sun, but since I really want this song to raise some serious thoughts about today’s world, I am not gonna share with you what my dear band mates think is the reason this poor boy called Arska is being bullied. If your mind is sharp like Sherlock Holmes’s, you can listen to Vesku Loiri’s song ”Hyvää puuta” and try to figure it out.

Me and Miikka will later write about what happened in the studio during the vocal recordings. Until that, good ”night”.

-Tina

Studiosessiot II

2010-01-13T09:57:00.002+02:00

Jälleen kerran astun Manu Audio -studiolle. Minulla on edessäni varsin mielenkiintoinen tehtävä:

Sinulla on käytettävissäsi 61 mustaa ja valkoista nappulaa (36 valkoista ja 25 mustaa). Painele nappuloita oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan.

Ei kuulosta vaikealta, mutta näin jälkikäteen voin todeta, että tehtävä osoittautui varsin haastavaksi.
Tosiasiassa kyse ei ole siis mistä tahansa pelleilystä, vaan kosketinsoitinosuuksien äänittämisestä uusiin Crimson Sun -kappaleisiin. Onneksi minulla oli apunani jälleen kerran köyhän miehen Kotiteollisuus, Junnila-Jauhiainen-Moilanen -akseli. Tosin kukaan edellämainituista ei soita rumpuja eikä tietojeni mukaan osaa laulaa. Alkoholi kuitenkin maistuu kaikille, tai ainakin tällaista olen kuullut.

Useita tuskaisia tunteja ja lukemattomia nuotteja myöhemmin lähes kaikki syntikoille varatut kaksikymmentä raitaa ovat täynnä mitä erilaisimpia kosketinsoitinosuuksia. Kuten myös kosketinsoittajan selkänahka on täynnä Jauhiaisen ja Junnilan verbaaliruoskien aiheuttamia sivalluksia. Ylipäällikkö Moilanen on tyytynyt vain antamaan neuvoja ja katselemaan, välillä jopa säälivästi.

Kun pakkaan soittotavaroitani takaisin autoon, päässäni pyörii kysymyksiä. Soitinko kaiken tarpeeksi hyvin? Olisiko ollut vielä jotain parannettavaa, tai olisiko jonkin jutun voinut toteuttaa eri tavalla? Tarkoituksenahan oli äänittää kuusi biisiä mahdollisimman hyvin, sillä kaikki aiotaan kuitenkin julkaista.

Toisaalta, projektiin voi suhtautua rennommin kun muistaa sen, että kuudesta biisistä kaksi pääsee jatkoon. Jatkoon pääsemisellä tarkoitetaan myöhempää käsittelyä ja uudelleen äänittämistä mystisen tuottajahahmon suojeluksessa, eli nämä kuusi biisiä olivat vain ”demon demo”.

Noh, ehkäpä ei kannata vielä huolestua, ehtii sitä myöhemminkin.

Helpottuneissa tunnelmissa,

H

Studiosessiot I

2009-12-30T01:33:00.001+02:00

Viimeisimmästä blogitekstistä on jo melkein kaksi kuukautta aikaa, joten on taas aika kertoa pieni tarina:

Synkkään kellarihuoneistoon on kokoontunut epämääräinen joukko kalpeita mieshenkilöitä. Kyseessä ei kuitenkaan ole lahkon tai salatiedekerhon kokoontuminen, vaan Crimson Sunin studiosessiot Kouvolan Manu Audio -studiossa. Se, miksi paikalla hengailevat Jukka "Snack" Jauhiainen, Joni Junnila, Miikka Hujanen ja Saku Moilanen ovat kalpeita, jää jokaisen itse pääteltäväksi. Vietetään toista studiopäivää, tänään olisi tarkoitus äänittää loput kitarat sekä aloittaa syntikoiden äänittäminen. Jukka, Joni ja Antti ovat saaneet edellisenä päivänä äänitettyä kaikki rummut ja bassot sekä osan kitaroista.

Palataanpa tässä vaiheessa kuitenkin ajassa taaksepäin melkein kuukausi. Viimeisestä keikasta Jyväskylän Katseessa on kulunut jo niinkin kauan aikaa. Koska olin äärettömän laiska ja vastuuntunnoton, en kirjoittanut keikasta raporttia. Aion nyt kuitenkin kertoa muutamia asioita siitä:

- Allekirjoittaneen mielestä yleisömäärältään ja soiton puolesta paras keikka tähän mennessä.
- Pienin takahuone ikinä
- Parhaat tarjoilut, ruokailu ravintolassa ja valtava määrä erilaisia nestemäisiä nautintoaineita takahuoneessa
- Parhaat jatkot, joille osallistui myös myös mystinen mieshenkilö, joka aamun tultua tunnistettiin Bam Margeraksi.

Allekirjoittanut saapui studiolle noin yhdeltä seuraamaan Joni "Dragon Age" Junnilan säälittävää rämpimistä kitaransoiton maailmassa. Noh, ihan hyvin se oikeasti soittelee, mitä nyt välillä ei oikein tiedä mitä tekee. Onneksi päällikön (lue: äänittäjän) paikalla istuu bändin entinen kosketinsoittaja Saku Moilanen, äänitystieteiden lisensiaatti ja kosketinsoittajien Heinrich Himmler. Saku johtaa sessioita aidon rautaisella ammattitaidolla, tarkkaamon tunnelmaa voisi verrata keskitysleiriin. Aina välillä Sakukin osoittaa ihmisyyden merkkejä ja poistuu hetkeksi syömään maksalaatikkoa.

Ghettomaisesta studiosta innostuneena kaavailemme Jukan kanssa oman studion rakentamista epämääräisessä tulevaisuudessa. Myös sisäiset remonttimiehemme ja sisustustussuunnittelijamme ovat innoissaan, sillä he pääsevät esittelemään mielipiteitään siitä, miten parantaisimme tämän studion tasoa, jos meillä olisi siihen mahdollisuus. Termit kuten "nukkumatila", "ruokailuhuone" ja "hengailutila" vilisevät keskustelussa vähän väliä.

Kitaroiden äänittämisessä kestää, kestää ja kestää, mutta viimein tuntien päästä kaikki kaksikymmentä raitaa ovat nauhalla ja syntikoiden äänittäminen voidaan aloittaa. Aikaakin on jäljellä enää vajaa tunti, sillä studion yläkerrassa sijaitsevan hotellin hiljaisuus alkaa yhdeksältä, eikä sen jälkeen suvaita minkäänlaista metelöintiä. Yhteen kappaleeseen saadaan joten kuten äänitettyä melkein kaikki kosketinsoitinosuudet. Vielä on kuitenkin todella paljon tekemättä. Itsekin koskettimia soitelleena Saku ymmärtää varata syntikoille kaksikymmentä raitaa, niin saadaan varmasti kaikki tarvittava helposti talteen. Päätämme jatkaa äänityksiä joulun jälkeen. Tammikuun alussa on vielä varattu pari päivää laulujen äänittämistä varten, sitten se olisikin siinä. Ainiin, jonkun pitää vielä miksata paketti. Tässä kohtaa kehään astuu jälleen Saku "Maksalaatikko" Moilanen.

Ai niin, uudet nettisivut alkavat saada jo muotoaan, valmista tulee varmaankin sitten tammikuun puolella.

Seuraavaan kertaan, soronoo.

H

House of Rock 4.11

2009-11-09T11:49:00.002+02:00

House of Rock 4.11
Kello 16:53 Kouvolassa - toisaalla paremmin Kouvostoliittona tunnetussa kaupungissa - tapahtuu kummia.
House of Rock -anniskeluravintolassa aloitellaan Crimson Sunin äänentarkastusta. Edellä mainituilla kummallisuuksilla tarkoitetaan muun muassa laulusolististi Jukaraisen käyttäymistä: neidiltä on lääkkeet loppu ja tämä luulee olevansa paloauto huutaen taukoamatta "UU AA UU AA". Joku väittää toisen vain availevan ääntään, mutta me orkesterin paatuneet miehenpuolikkaat emme usko tätä.

Allekirjoittanut istukelee ravintolan takaosassa, katselee lavalla tapahtuvaa sähläystä ja kuuntelee neiti Jukaraisen avautumista. Tämä oli kuulemma aiemmin päivällä treenaamassa taikuri Luttisen kanssa seminaarikeikkaa varten. Lienee tarpeellista mainita, että Tina laulaa. Luttinenkin aikoo ilmeisesti yrittää.
Melkein tunti on jo mennyt, soundcheck on vieläkin vaiheessa. Tosin loppua lähestytään hitaasti mutta hitaasti. Soundeja on ruuvattu niin maan perkeleesti, mikä myöhemmin osoittautui varsin hyväksi toimenpiteeksi. Seuraavaksi ohjelmanumeroksi esitetään ruokailua ja saunomista bassosankari Jauhiaisen asunnolla. Hyväksymme ehdotuksen yksimielisesti, tosin päätämme ensin käydä tutustumassa takahuoneeseen.

Kaksi kerrosta ylempänä sijaitsevan takahuoneen oven avattuamme meitä kohtaa yllätys. Järkytymme syvästi. House of Rockissa nimittäin ei ole takahuonetta, tämä on takahuoneisto. Kaksi huonetta ja keittiö kaikilla herkuilla. Olemme ekstaasissa. Hulvattoman neliömäärän lisäksi huoneistosta löytyy muun muassa reilunkokoinen televisio, jota emme kuitenkaan katso, koska olemme tyhmiä.
Sen sijaan siirrymme Jukka "Välipala" Jauhiaisen asunnolle nauttimaan kevyttä ja ravitsevaa ateriaa, joka koostuu ranskanperunoista ja lihapullista. Tai oikeastaan ne, jotka tarkkailevat linjojaan, siirtyvät.
Kosketinsoitin-rummut-akseli eli tästä lähtien Crimson Sunin Rasva- ja suolakerho sen sijaan lähtee McDonaldsiin, tuohon Yhdysvaltain lahjaan ihmiskunnalle. Sydän- ja verisuonitauteja uhmaten valitsemme ruokailun teemaksi euron juustohampurilaiset. Matkalla J. Jauhiaisen kartanolle keskustelemme henkevästi ajankohtaisista aiheista, ideoimme muun muassa viiksienkasvatuskilpailun, joka toteutetaan epämääräisessä tulevaisuudessa.

Kello on noin yhdeksän kun pääsemme takaisin kattohuoneistoomme. Keikkaan taas on aikaa noin kaksi tuntia. Älykkäänä ihmisenä tämän tekstin kirjoittaja otti mukaansa kannettavan tietokoneen, jonka parissa puuhastellen aikamme kuluu rattoisasti. Huvitamme itseämme muun muassa kuuntelemalla Sonata Arctican vanhempaa tuotantoa, erityisesti mestariteosten mielikuvituksekkaalla rumpujen käytöllä.
Lisäksi me - kuten kaikki muutkin taiteellisilla lahjoilla varustetut bändit ennen meitä - koristelemme takahuoneiston seiniä. Antti taiteilee seinään legendaarisen Hyeenahahmon, jolla on tällä kertaa pandamaskit naamassa. Hahmon mittasuhteet ovat vähän miten sattuu, jonka takia Jukka toteaakin suurta hilpeyttä aiheuttaneen faktan: "Sehän on vaan parempi jos menee suhteet vituiks." Se, miksi tämä aiheuttaa huvittuneisuutta, jääköön pimentoon.

Talon henkilökunnan pyynnöstä viivytimme keikan alkua noin 45 minuuttia, mutta pääsimme kuitenkin viimein lavalle. Itse keikka meni allekirjoittaneelta soitannollisesti kohtalaisesti, fiiliksen puolesta se oli tähänastisista paras. Kosketinsektorin laatuvalvoja Hujanen saikin soiton kulkemaan vasta muutaman biisin jälkeen, jolloin jäi väkisinkin fiilis liian lyhyestä keikasta. Muita suurempia mokia tuskin tarvitsee erikseen mainostaa, mieluummin annan kuvan suuresta ja kuolemattomasta kosketinsoitinjumalasta. Muillakin oli joitain ongelmia, Tina esimerkiksi valitteli korvatulppien unohtumista ja äänen avautumisen hankaluutta. Sattuuhan näitä.
Seuraavaksi keikkaillaankin sitten Jyväskylän Katseessa, palataan asiaan silloin.

H

P.S.

Koska bändin sisäinen kielenkäyttö on aiheuttanut kanssaihmisissä toisinaan hämmennystä, jopa epätoivoa, koen tarpeelliseksi tuoda julki muutamia olennaisimpia termejä:

Tumu: Nautitun alkoholin aiheuttama olotila, maallikkotermein humala.

Paul: Toivoton sählä ja/tai idiootti, yleensä Crimson Sun -yhtyeen jäsen.

Pauliina: Naispuolinen versio Paulista, Tina.

Hyeenata: Hamstrata itselleen ilmaiseksi kaikkea mahdollista.

Huudella: Oksentaa tai ilmoittaa asiansa kovaan ääneen.

Raivotumut: Hurja humala, joka tulee otettua jos oikein vituttaa, ja etenkin jos edellisellä
ryyppäysreissulla on ollut kuskina. Tarkoittaa myös humalahakuista juomista erittäin nopeaan tahtiin.

Avaruustumut: Vielä hurjempi humala, jonka vaikutuksen alaisena oleva henkilö on jossain vaiheessa kuin avaruudessa. Päättyy useimmiten mustaan aukkoon. Aiheuttajana useimmiten valkoviini.

Pikakajaali: Ihon alle purkautuneesta verestä mudostunut meikki silmän ympärillä.

JAMES: Bändin maskotti ja suojeluspyhimys.

Donington 9.10 + Crystal Rain

2009-10-12T23:37:00.003+03:00

Ankaraa bailausta Kouvolan yössä.

Crimson Sun - reittä ja rintaa!

Crystal Rainin tytöt ja pojat jälleen mukana.

Kello taitaa olla kuuden tienoilla kun minä, tämän tarinan kertoja, istun laulusolisti Jukaraisen kanssa Kouvolan Rytmikatissa. Alakerrassa odottaa Donington, keikkapaikkojen Mercedes. Tarvitaan vain kitaristi, basisti ja rumpali roudauksen aloittamiseen.

Roudaus saadaan käyntiin aikataulun mukaisesti ja jossain vaiheessa Crystal Rainin ihanat pojat ja tytöt astelevat sisälle. Kasailemme kamoja ja harrastamme yleistä hengailua ennen soundcheckiä. Edellä mainittu äänentarkastus on kertojan musiikkiuran varmasti miellyttävin, kerrankin käytössä on miksaaja joka ei ole a) vittuuntunut b) elämänhalunsa menettänyt c) ärsyttävä. Oikein asiallinen kaveri siis. Soundit saadaan pintapuoleisesti kuntoon.

Katselemme Crystal Rainin soundcheckiä jonkin aikaa kunnes poistumme rakennuksesta. Suuntaamme basisti J.Jauhiaisen asunnolle laittamaan saunaa päälle. Tämän jälkeen tarkoitus olisi painella syömään läheiseen kebabinkehräämöön, eli kebab-pizzeriaan. Näin myös tapahtuu.

Varsin hilpeissä merkeissä tapahtuneen ruokailun jälkeen emme voi tehdä juurikaan muuta, kuin palata takahuoneeseen ihmettelemään tilanteen kehittymistä. Se ei kehity. Crystal Rainin soitettua odotamme noin tunnin ennen kuin uskallamme itse siirtyä lavalle. Joku meistä oli saanut loistavan idean siitä, että jos paikalla ei ole juuri yleisöä, soitamme boksereissa. Jälkikäteen myytyjen lippujen perusteella (27 kpl jos oikein muistan) joudun toteamaan että bokserikeikka oli kyllä paikallaan. Aivan, tässä raportissa ei ole kuvia, syyn osaatte varmaan päätellä. Vaikka soiton taso ja yleisön määrä oli mitä oli, vietimme ainakin hurjimmat hotellijatkot Crystal Rainin kanssa.

Ensi kerralla raportti kirjoitetaankin sitten paikan päältä. Tästä ei muuten tule yhtään mitään. Palataan asiaan.

H

Dante's videoita - osa 4

2009-09-27T22:51:00.002+03:00

Dante's videoita - osa 3

2009-09-27T22:24:00.002+03:00

Dante's Highlight videot - osa 2

2009-09-27T21:28:00.012+03:00

Dante's Highlight 23.9 + Crystal Rain & Godspit

2009-09-27T13:47:00.001+03:00

Ensimmäinen keikka päivitetyllä kokoonpanolla Helsingin keskustan sykkivässä yöelämässä!

Promokuvailua harrastetaan - veljekset Mario ja Luigi esittäytyvät.

Seuraava teksti perustuu tositapahtumiin ja sisältään realistista kuvausta joka ei välttämättä sovi perheen pienimmille.

Rakas, kieliopillisesti täydellinen ja sisällöllisesti erinomainen päiväkirja, herään vuokrakaksiosta Helsingin Kalliosta. Pääni on kipeä. Pikaisen analyysin jälkeen tunnistan olotilan krapulaksi. Lienee syytä palata noin 24 tuntia ajassa taaksepäin ja kertoa siitä, miten tähän tilanteeseen päädyttiin.

On siis keikkapäivän aamu, kasailen tavaroitani kotona, tarkoitus olisi ehtiä Dantesiin viideksi, sillä soundcheck alkaisi kuulemma kahdeksalta ja tätä ennen olisi tarkoitus ottaa promokuvia. Käyhän se, tarkoituksenani olisi heittää auto Pitäjänmäelle, tulla sieltä junalla Rautatieasemalle ja kävellä keikkapaikalle. Tavoitteenani on lisäksi soittaa keikkapaikalle ja kysyä, onko kamoja mahdollista raahata jo ilmoitettua roudausaikaa aikaisemmin, en millään haluaisi kävellä kahden syntikan ja ständin kanssa minkään pituisia matkoja.

Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin aika näppärästi. Ensiksi Tina ilmoittaa, että promokuvien ottajan, valokuvataiteilija Jaken kuvauskamat täytyisi hakea ennen viittä Arabiasta. Siis Helsingin Arabiasta. Noh, kilttinä (lue: alistettuna) suostuin tietysti kaikkiin ehdotuksiin, vaikka ne mahdollisesti sotkisivatkin omat aikatauluni.
Yritän olen jo tekemässä lähtöä Helsingin suuntaan, kun kitarataiteilija Joni Junnila ottaa minuun yhteyttä puhelimitse. Jonin ääni on huolestunut, melkein pelokas. Selviää, että Antti ja Jukka ovat unohtaneet ottaa intronauhan mukaan keikalle. Tämä tosin on pientä sen rinnalla, että James on unohdettu treenikselle! Kaikista olennaisin asia on unohdettu, tästä kuullaan vielä.

Joni antaa minulle vaihtoehdot: joko soitetaan keikka ilman intronauhaa tai sitten minun täytyy tehdä meille uusi intro. Sain vapaat kädet introkappaleen valintaan ja hetken aikaa päässäni pyörivätkin muun muassa Prätkähiiret, Turtles ja Salatut Elämät. Joni kuitenkin löysi alkuperäisen introkappaleen koneeltaan ja laittoi sen sähköpostiini. Päätämme myös avata kuuman linjan, jossa puhelinyhteys on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Sille olisi kyllä käyttöä, näitä keskusteltavia asioita on jo mukavasti ja lisää tulee varmasti.
Mutta siis: ongelmana on enää se, että minun pitäisi hankkia jostain polttava cd-asema sekä cd-levy jolle polttaa. Soitan hätäisiä puheluita muun muassa Tinalle, kuvaajalle, Jonille ja ihmisille, jotka mahdollisesti voisivat polttaa levyn. Ainiin, soittelen myös Herra Valolle. Herra Valo on mystinen taiteilija, joka joissain piireissä tunnetaan Joonaksena. Joonas on lupautunut hoitamaan valoshow keikalla.
Yksi potentiaalinen levynpolttaja löytyykin sopivasti Espoosta, Omnian kauniista ammattiopistosta. Rappeutunut, vanhalta viinalta ja vahvasti tupakalta löyhkäävä ystäväni suostuu polttamaan intronauhan, joten joudun ajamaan ensiksi Espooseen. Tosin kyseinen ystäväni on todellisuudessa varsin viehättävä, hyväntuoksuinen ja hyvätapainen, mutta tämä on Crimson Sunin blogi ja tämän blogin esittämästä todellisuudenkuvasta päätän minä. MINÄ.

Kun saan intronauhan tuotantoon, suuntaan seuraavaksi kohti Arabiaa. Puhuessani kuvaajan kanssa käy ilmi, että kuvaaja pääsisi paikalle vasta noin kolmelta päivällä. Päätän siis suunnistaa Kallioon, jossa tietojeni mukaan on varsin laadukkaita kiinalaisia ravintoloita. Syön ylihintaisen, melko keskinkertaisen lounaan, jossa ruokalistan mukaan oli naudanlihaa ja tofua. Paskanvitut siellä mitään lihaa oli. Olemukseni ja vaatetukseni aiheuttaa hilpeyttä kanssaruokailijoissa. Myöhemmästä kuvamateriaalista selviää miksi.

Seuraa välivaihe, jonka aikana haen itse kuvaajan Pasilan asemalta, haemme kuvausvarustuksen Arabiasta ja minä heitän soittokamani sekä äskenmainitut kuvausvarusteet keikkapaikalle. Soitin nimittäin Dante'siin ja siellä tosiaan ymmärrettiin taiteilijan tuskaa. Hyvä Dante's, pisteet tuli!

Pidemmittä puheitta, saavun Dante'siin kävellen noin puoli kuudelta. Tätä ennen olen käynyt hakemassa intronauhan Kalliosta, kiitoksia paljon Lauralle vaivannäöstä, palkkio on luvassa. Tosin pelotti, että Morkkis morkkis - intron tilalla olisi ollut esimerkiksi Gimmeliä.
Dantesin alakerrassa, Darxissa ei näytä olevan ketään, mutta perusteellisempi tarkastelu paljastaa neiti T.Jukaraisen saapuneen sulostuttamaan paikkaa läsnäolollaan. Tästä tosin voidaan olla montaa mieltä.
Avauduttuani Tinalle siitä kuinka paljon asioita olen joutunut jo hoitamaan tänään, ryhdymme ihmettelemään muun orkesterin sekä kuvaajan kohtaloa. Pojat ovat jo aikaisemmin ilmoittaneet olevansa myöhässä.
Muu orkesteri saapuu kuitenkin melko pian. Heillä on kuulemma ollut varsin mielenkiintoinen matka. Aloittelemme kamojen roudauksen, pian paikalle saapuvat myös Crystal Rain ja Godspit. Roudauksen jälkeen lava näyttää jotakuinkin tältä:Roudauksen jälkeen Jukka, Joni ja Antti lähtevät suorittamaan ajonäytöstä, taskuparkkia Helsingin keskustaan. Tästä tapauksesta ei kuitenkaan koskaan kuulla mitään jälkeenpäin. He kuitenkin palaavat pian, joten valokuvataiteilija Jaken saavuttua paikalle aloitamme promokuvahässäkät ravintolan yläkerrassa. Jake asettelee kuvauspaikkaa kohdilleen, me muut laittaudumme operaatiota varten. Tina muun muassa laittaa puuteria jokaisen naamaan kyselemättä. Tässä orkesterissa vallitsee rautainen ryhmäkuri.
Koska Jukka kieltäytyy käyttämästä kauluspaitaa promokuvissa, jää ainoaksi vaihtoehdoksi ottaa käyttöön vanha ja hyväksi todettu asuste. Asuste, jonka käyttöön kaikille ei ole edes oikeutta: Wifebeater, tuo paitojen Mercedes.
Antilla on kuitenkin päällä täysin samanlainen musta wifebeater, joten rytmisektorin soittajat näyttävät aivan veljeksiltä. Rytmin veljekset saavatkin uudet identiteetit, tästä lähtien heidät tunnetaan nimillä Mario ja Luigi. Suurta hilpeyttä aiheuttaneen tapauksen jälkeen jatkamme ehostautumista ja siistiytymistä kukin tavallamme Jaken viimeistellessä kuvauspaikkaa.
Jake hoitaa promokuvaoperaation rautaisella ammattitaidolla. Otamme runsaasti ryhmäkuvia, yksittäiset kuvat jokaisesta soittajasta ja joitakin otoksia huumoripohjalta, joku voisi käyttää termiä "for teh lulz". Näitä promokuvia ilmestyy internettiin myöhemmin, varsinkin sitten kunhan saadaan nettisivun ulkoasu päivitettyä. Tekijä on jo löydetty ja sivun pitäisi olla valmis viimeistään joulukuussa.
Kuvausoperaation jälkeen on meidän vuoromme tehdä äänentarkastus eli soundcheck. Vetelemme muutaman kappaleen, en kuule monitoristani ollenkaan omaa soittoani. Pakotan miksaajan laittamaan monitorin kovalle, siis helvetin kovalle. Nyt ainakin kuuluu. Äänentarkastuksen jälkeen valumme takahuonetiloihin, siellä alkaa olennainen operaatio: sosiaalinen kanssakäyminen muusikkotovereiden kesken. Teemme virkokkeiden voimalla tuttavuutta Crystal Rainin ja Godspitin jäsenistöön. Kirjoittaja itse on henkilökohtaisesti aivan myyty, varsinkin Crystal Rainin pojat ja tytöt ovat ihania. Taidan olla rakastunut, tosin itseeni.

Järkevän, vaativuudeltaan maisteritason takahuonetoiminnan lisäksi yritämme ehtiä syömään ennen keikkaa, tämä onnistuu vain joten kuten, sillä olemme huomioineet aikataulua hieman virheellisesti ja keikka alkaakin melko pian. Tässä vaiheessa allekirjoittanutta alkaa pikkuhiljaa jännittää, tämä ku on ensimmäinen soittokeikka tämän orkesterin kanssa. Luulin myös, että keikat alkaisivat paljon myöhemmin ja että ensimmäinen keikka olisi jossain muualla kuin Dantesissa. Noh, nyt kuitenkin kävi näin.
Soitamme ensimmäisinä, meillä nyt sattuu olemaan kaikista lyhkäisin setti, seitsemän biisiä, kuusi omaa ja yksi cover.

Morkkis morkkis - intron, loputtua mokailu alkoi. Todistin itselleni, ettei nimeni ole turhaan Miikka "FAIL" Hujanen. Keikka kuitenkin meni jokseenkin hyvin, vaikka mokailtua tuli lähes joka biisisssä. Itse soittoprosessista en erikseen raportoi, katsokaan videoita, niistä lisää myöhemmin. Se tosin täytyy mainita, että käskin miksaajaa laittaa monitoriani vähän hiljemmalle, koska soundcheckissä se laitettiin todella kovalle. Miksaajalla oli kuitenkin erilainen käsitys sanasta "vähän" , joten en kuullut soittoani keikalla juuri ollenkaan.

Rumpali Mario, laulaja Tina sekä kitaristi Joni kuvailivat keikkaa seuraavasti:

Mario: "Oli aika Crimson Sun shreds. Paskat lavasoundit, vitun hyvä rumpusetti. Hyvää kaljaa, hyviä tyyppejä, hyvä meininki."

Tina:" Keikka meni melko hyvin paria pientä mokaa lukuunottamatta. Meininki oli lavan puolella mahtava ja laulu kulki hyvin. Alkaa tosin olla noi uudet biisit sen verran vauhdikkaita että pitää aloittaa kuntoilu uudestaan että jaksaa pitää kunnon menon loppuun asti. Tinakenkätyttö ei ole mun juttu ja Awan lopussa tapahtui jotain käsittämätöntä, ehkä se jonain päivänä selviää mitä. Ei muuta sanottavaa."

Joni: "Hyvä keikka. Soitto kulki ja meininki oli hyvä. Pelottaa vaa mennä treenikselle kun unohdettiin James sinne..."

Yleisöäkin keikalla oli ihan mukavasti, tosin valaistuksen takia en välillä nähnyt ollenkaan mitä siellä tapahtui. Joonas kuitenkin hoiti valohommansa hienosti, vaikka itse vähättelikin suoritustaan. Lavalta katsoen ei näyttänyt juuri miltään, mutta videolta keikan katsoneena olen kyllä vakuuttunut. Keikka siis kuvattiin kokonaisuudessaan videolla, kiitos Sarille tästä. Kiitokset lisäksi Elkulle, joka otti keikan aikana yli 350 valokuvaa. Näitä kuvia on myöhemmin nähtävissä jossain, videota tämän blogin lopussa ja youtubessa.

Dantesin kuulijoille tiedoksi, kuulitte Digestiven ensimmäisen ja viimeisen esityksen, sillä olemme todenneet kappaleen jo aikasemmin niin paskaksi, että sitä tuskin soitetaan. Keikalla soitettiin siis :

Morkkis morkkis - intro
No one, nowhere
Digestive
Resurrection
Half Dead
Pathway
Mullistava Tinakenkätyttö-cover
The Awakening

Kamat kasattuamme pakenimme takahuoneeseen puntaroimaan tilannetta ja jätämme jälkipolville katseltavaa ravintolan vieraskirjaan. Palautetta annetaan puolin ja toisin.
Kaikki muut aikoivat lähteä saman tien koteihinsa, minä aioin jäädä nauttimaan ravintolan antimista. Muut ovat heikkoja, minä en. Hengailin Crystal Rain - orkesterin poikien ja tyttöjen kanssa kohtalokkain seurauksin, huomasin pian olevani uskomattomassa tumussa. Katselin myös keikan, se mitä siitä muistan, kuulosti hyvältä, oikein hyvältä. Crystal Rain rocks! Myös Godspit kuulosti aivan hyvältä, tosin olin siinä vaiheessa jo melke tiedottomassa tilassa. Mikäli muistan oikein, kello neljän aikoihin kolmeen henkilöön kutistunut seurueemme poistui päättäväisin askelin ulos ravintolasta. Päättäväisin, mutta todella huojuvin askelin.

Ei kai tässä muuta, tulipas aika pitkä ja mahdollisesti kovin tylsä raportti. Ehkä olen hivenen tylsä ihminen. Laittelen tähän kuitenkin vielä videoita, ihan vain pidentääkseni hommaa. Videoissa pitäisi olla autossa, promokuvissa, takahuoneessa kuvatun häröilymateriaalia. Nauttikaa, tai itkekää tai nauttikaa. Tämä oli tässä, seuraavaksi keikkaillaan Doningtonissa Kouvolassa 9.10!

ps. Tina saa käännellä tän Lontooksi joskus, miä en jaksa.

12.-13.9.09 -

2009-09-21T22:03:00.000+03:00

Terve vaan, lienee tarpeellista esittäytyä. Jos ja kun luet tätä blogia (hirveä sana), olet päätynyt syystä tai toisesta Crimson Sun - orkesterin edesottamuksia käsittelevään päiväkirjaan. Päiväkirjaa kirjoittaa säännöllisen epäsäännöllisesti kosketinsoittaja Miikka Hujanen - tästä eteenpäin H.

Koska H on jo pelkästään periaatteesta laiska, tämä ensimmäinen kirjoituksentapainen ilmestyy vasta nyt vaikka tapahtumista on jo reilusti aikaa. Jos tämänkaltaista laiskuutta tapahtuu, saa joku muu (Tina) hoitaa kirjallisen ilotulituksen ja tekstien kääntämisen Lontoon kielelle. H siis turvautuu tätä kirjottaessaan hieman hatariin muistikuviin.

Ja kuten kaikki tosi sankareiden eeppiset äksönkertomukset, tämäkin tarina alkaa päähenkilöiden esittelyllä:

Tina "Mut sil on rumat kengät" Jukarainen - lauleskelu, kurinpito, käskyttäminen

Jukka "Salapoliisi" Jauhiainen - bassottelu, kiukuttelu, majoituspalvelut

Joni "Vedä tumuu ja sammu" Junnila - kitarointi, James, tumuttamattomuus

Antti "Blast" Rantavuo - rummuttelu, tumuttelu, blast beatit

Miikka "Fail" Hujanen - syntikoiden räpläys, mokailu, keuhkojen tervaaminen

Koska 23.9.09 on sovittu keikka Helsingin Dante's Highlightiin, orkesteri on katsonut aiheelliseksi oikein treenata soitettavia biisejä. Tämä tarkoittaa sitä, että H joutuu ajamaan Nummelasta Kotkaan melkein toistasataa kilometriä. Toisaalta, ei varmaan pitäisi valittaa, Tina joutuu tulemaan Jyväskylästä.

Pian treenikselle saapumisen jälkeen orkesteri havaitsee mystisen hahmon ilmestyneen paikalle, tämä ilmoittaa olevansa James. Todellakin James, ei missään tapauksessa tseims.

James kertoo tehtäväkseen muun muassa soittotoiminnan laadullisen valvonnan, tarvittaessa hän lupaa hoitaa myös tarvittavat rankaisutoimenpiteet. Se, miten tämä tapahtuu, jää nähtäväksi.
James ei tainnut oikein ymmärtää mihin lupautui, sillä treenien laadussa olisi todellakin parantamisen varaa. Dantesin settilistaa veivataan läpi, mutta varsinkin nimeltämainitsemattomalla kosketinsoittajalla on suuria ongelmia painella mustia ja valkoisia nappuloita oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä.

Kaiken mokailun ja epätoivoisen räpeltämisen ohessa keskustelemme muun muassa kappaleiden myöhemmästä demottamisesta, keikoista, äänimaailmasta ja promokuvista. Kaiken edellämainitun säätämisen ja toteuttamisen parissa aiomme puuhastella epämääräisessä tulevaisuudessa, kuitenkin aiemmin kuin luulettekaan. Treenien tasosta johtuen lopetamme ne lyhyeen ja suuntaamme Jukalle, tuolle bassonsoiton Sherlock Holmesille, jonka kartanolla meitä odottaa vähintäänkin herkullinen ateria. Aterioinnin jälkeen tarkoituksena on suunnata kohti Kotka-Hamina-akselin villiä yöelämää.

Seuraava aamu alkaa aikaisin, treenit on sovittu kahdeksitoista. Lähtökohdat näyttävät varsin lupaavilta: Joni ei bailannut villisti, koska on ahne. Tarkoittaa sitä, että Joni meni sunnuntaina töihin. Antti sen sijaan ilmoitti kärsivänsä varsin karusta krapulatilasta. Muitten soittajien laita oli vähän niin ja näin.
Tällä kertaa treenit menevät kuitenkin reilusti paremmin kuin viimeksi, mikä tosin ei ole kummallinen saavutus. Luovaa krapulaa ilmassa? Noh, eivät ne vieläkään hyvin menneet, mutta paremmin kuitenkin. Keikkaan on aikaa noin 10 päivää, siinä ajassa pitäisi saada homma siedettävään kuntoon. Yellow Blast, Digestive ja Slaying the Dishes menevät paremmin, kun taas huippusalainen cover-rykäisy, polkutie ja awa heikommin. Digestive kuitenkin todetaan yhteisellä päätöksellä paskaksi biisiksi.

Aika huono ekaksi kirjoitukseksi, mutta eihän aina voi olla blogitekstien Tolkien?

Palataan asiaan Danten jälkeen,

H

Ainiin, kirjoitetaanpas sama vielä Lontooksi jos joku anonyymi internet-persoona tänne eksyy.

----------------------------------

Hello you, who for some reason has entered the magnificent blog of Crimson Sun. This blog will be updated hopefully not very irregularly by the keyboard player Miikka Hujanen – from now on H.

Because H is a very lazy person, this first entry is published now, although the happenings described here took place already a while ago. Should such laziness occur again, someone else (Tina) will update this blog and also do the translations.

And as every true action story, this blog will also start with presenting you the main characters:

Tina "Mut sil on rumat kengät" Jukarainen – singing, discipline, orders

Jukka "Salapoliisi" Jauhiainen – bass, being pissed off, accommodation

Joni "Vedä tumuu ja sammu" Junnila – guitars, James, ”being sober”

Antti "Blast" Rantavuo – drums, being drunk, blast beat

Miikka "Fail" Hujanen – keyboards, screwing up, cigarettes

Because Crimson Sun will play at Dante’s Hightlight in Helsinki September 23rd, the band has decided that it’s best for everyone if they practice the songs. This means, that H will have to drive from Nummela to Kotka for almost 200 kilometers. Well, maybe it’s best not to complain, Tina will have to come from Jyväskylä.

Soon after arriving to the rehearsal place, the band finds out that a mystic guy, who calls himself James has arrived. And this means James, not “tseims” as you English speaking friends would say that. James tells his occupation is to supervise the quality of the playing and he also promises to carry out all the punishments needed. I guess James didn’t realize where he put himself into, so awful was the quality of the rehearsals. The set list of Dante’s is played over and over again but especially some keyboard player who shall not be named has huge problems in pushing the black and white keys in the right time and right order.

After a lot of screwing up we discuss for example about recordings, gigs, new cool sounds and promo shoots. Because of the lousy quality of the rehearsals we quit early and head to Jukka’s place, where we have a wonderful meal waiting for us. After eating our mission is to head to wild nightlife of Kotka and Hamina

Next morning begins early, because the rehearsals are supposed to start at twelve. The previous night Joni wasn’t partying wildly because he is greedy. This means, that Joni went to work on Sunday morning. Antti instead announced he has a very nasty hangover. The state of other musicians was also little so-so. This time the practice went very much better than last time, which still isn’t very much asked. Maybe we can talk about a creative hangover? Yellow Blast, Digestive and Slaying the Dishes are in quite a good shape, while the top secret cover song, Polkutie and Awa don’t sound that good. Any way, we unanimously decide that Digestive is a really crappy song.

Not very good for the first writing, but hey, you can’t always be the Tolkien of blog posts.

We’ll get back to business after Dante’s.