”Tina, now that I think, you look a bit like Lady Gaga!”
Our trip so far has been grrrreat! There were just a few people at On the Rocks but we played pretty well. Now we're on our way to Tampere. Joni is hungry, Miikka is drinking cider (editor's note: pretty gay) , Jukka and Antti on the front seat are eating Pipari and I feel like dancing. We haven't really had time to sink into the deep sea of Tumu, so our upcoming tour documentary doesn't seem very interesting... YET! But as we get to Nummirock, we'll surely get some awesome video material.
We had a little problem yesterday with our backdrop. The freakin' redneck idiot (editor's note: Joni would call him Portugalin sotalaiva) who made the backdrop hadn't sent us the certificate about the backdrop being fire resistant and we weren't allowed to put it up. We called the dude and he informed that he was on a vacation: ”Nothing I can (will) do”. FUCK YOU! After we told the guy we would return the backdrop, because without the certificate it would be useless, he told us not to fuck with him. But we won: he finally sent us an SMS that we could use on the first hand, and promised to send THE CERTIFICATE by e-mail the following day. Today we got the e-mail: not an official certificate. After a few phone calls to some other firm we were promised that we will get an official certificate on Monday.
We are eagerly waiting to get to Nummirock. The guys want to poop in the lake.
(Editor's note: Tonight we will feast!)
Written by Her Lady GaGaness Tina
Edited by His Lordship H
torstai 24. kesäkuuta 2010
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Wokipanuu & Nuutelii pre-tour check
Next Wednesday we start our long waited ”Wokipanuu & Nuutelii” minitour that covers three cities: Helsinki, Tampere and Nummijärvi (thou I’m not sure if it’s even a city, probably not). In Helsinki we are supporting Dreamtale, and on midsummer’s eve we play at Nummirock. Therefore, we need to practice. Shit.
Thursday’s practice starts well: Something smells. And not like shit, since that’s nothing special. Something burns. Yes, Jukka’s dear Hartke is done. Great. So the practice continues without Hartke. After a while we take a break and notice that we’re in a hurry to leave, so Thursday was a very useful day. At least we were able to arrange our new song which now sounds freakin’ awesome!
Next rehearsal was on Saturday already at twelve. Jukka, who looks like an angry vonductor, has of course been too lazy to fix his bass cabinet. The day was really fun and during lunch we came up with an awesome new sport: Freestyle masonry. It definetely is a sport, but also very difficult to explain. You just have to throw plaster and bricks or something.
In the evening Antti, Miikka and Tina went out to check Kotka’s nightlife. Some Antti’s friends were playing guitar in a park so we got an awesome concert. After that we went to see some schlager cover band that was playing in front of some bar and the place was packed with middle aged people. Awesome boogie!
On Sunday the practicing continued again at twelve and also Jukka had fixed his bass cabinet. After we had made sure that our playing sounds completely terrible, we decided to go to our favorite bar in Kotka. Well, actually we have not practiced at all, this picture tells more than one thousand words.
Written by Tina
Edited by H
p.s. This midsummer tumu will be strong.
Thursday’s practice starts well: Something smells. And not like shit, since that’s nothing special. Something burns. Yes, Jukka’s dear Hartke is done. Great. So the practice continues without Hartke. After a while we take a break and notice that we’re in a hurry to leave, so Thursday was a very useful day. At least we were able to arrange our new song which now sounds freakin’ awesome!
Next rehearsal was on Saturday already at twelve. Jukka, who looks like an angry vonductor, has of course been too lazy to fix his bass cabinet. The day was really fun and during lunch we came up with an awesome new sport: Freestyle masonry. It definetely is a sport, but also very difficult to explain. You just have to throw plaster and bricks or something.
In the evening Antti, Miikka and Tina went out to check Kotka’s nightlife. Some Antti’s friends were playing guitar in a park so we got an awesome concert. After that we went to see some schlager cover band that was playing in front of some bar and the place was packed with middle aged people. Awesome boogie!
On Sunday the practicing continued again at twelve and also Jukka had fixed his bass cabinet. After we had made sure that our playing sounds completely terrible, we decided to go to our favorite bar in Kotka. Well, actually we have not practiced at all, this picture tells more than one thousand words.
Written by Tina
Edited by H
p.s. This midsummer tumu will be strong.
lauantai 16. tammikuuta 2010
On the way to vocal recordings
6 a.m, somewhere in Jyväskylä. I, Tina, the singer of Crimson Sun, am about to destroy my alarm clock. Since my dear friend had a birthday party last night, I got to sleep around three, so after three hours of sleep I feel like I’m not even on this planet. Somehow I was able to predict I might face this feeling in the morning and packed my stuff already before leaving to the party. Of course I have no hangover, a divine creature like myself does not suffer from such human troubles, except when in Germany. That though may have something to do with the country’s fairly low pricing of alcohol beverages.
The reason for this inhumanely early wakeup lies in the deep cellars of one particular building in Kouvola. I am heading to Manu Audio to record the vocals for six new songs of Crimson Sun. Two of these songs will later be chosen for our next demo but I’m more than excited to have all of our new song to MySpace for you folks to listen!
The chilly climate of Jyväskylä definitely wakes me up better than the alarm clock of my mobile phone, though the only living creature I meet during my 25-minute walk to the train station is a least weasel. This lifts my spirits a lot, since I have never seen a least weasel before! Although at first I thought I saw a white dove, which made me question if the last night’s Jägermeister was still messing with my brain. Something is obviously messing with the brain of the gentleman sitting close to me on the train: The clock strikes 7.43 when the man opens a beer can and at 08.09 he is already sharing a bottle of vodka with his wife. The man sitting in front of him is drinking sparkling wine. What the hell... Or should I perhaps say ”Welcome to Finland”. Thank god I don’t have that hangover.
After a two week battle with a flue and despite an ongoing battle with the softwares of my new computer, I have finally finished all the melodies and harmonies of the six songs and I’m also ready to record them. Or as ready as I will ever be. After moving to Jyväskylä I haven’t been taking any singing lessons, so I’m a slightly nervous about some parts of our songs. This time the vocals will (hopefully) be quite different from our previous recordings. Less classical, more powerful. As I mentioned, all six songs will be released on MySpace. For every song we create a blog entry on MySpace where we share a little bit info about the song and hope that our beloved MySpace friends will comment on the songs and help us choose the two songs that will finally be recorded at E-major studio. So now, before I start the Mission Impossible: Sleep on a train, I want to tell you something about our songs.
No one, nowhere (aka Yellow Blast): This song is mainly composed by our former keyboard player Saku, who is also recording these songs now. It has the best singing melodies ever and also the harmonies I made are pretty nice. The lyrics are based on a true story about a little girl whose mother is a junkie. You can find some live versions of this song on YouTube.
The Pathway (aka Last Dance Pain): The world’s sickest lovesong tells about a man who loves his girlfriend literally to death. The chorus of this song is my favorite part from all of our songs and I’m really putting effort on singing perfectly the first time it comes in the beginning of the song with only an acoustic guitar and strings on the background.
Resurrection: This song with lots of orchestras tells about nightmares and depression. The last chorus is really high and if I shall lose my mind this weekend, this is probably gonna be one of the reasons.
Half Dead (aka Slaying the Dishes): In my opinion this is our best song so far. It was born from Joni’s pure hate towards dirty dishes. The lyrics however don’t tell about dishes but about how awesome life can be with an optimistic point of view.
Lost (aka Potion): I totally love the electro beginning of this song! In my opinion everything works really nicely on this one and it’s also the nicest one to sing. The lyrics are the most personal I’ve ever written. It’s not a love song, it tells about a friend.
16th Autumn (aka The Way of Smegma ... yeah): If Crimson Sun was really famous, the story of this song would make us end up in the front pages of crappy Finnish tabloids. This was supposed to be a love song but after two months I still didn’t have anything to say about love, so I decided to write about school bullying. In the end it turned out to be a song about a bullied boy, who later becomes a school shooter. This is a taboo at least in Finland and this song is about the reasons that may lead to such a horrible act and how we should pay much more attention on the well being of children. After a very long Facebook conversation the character of this song has also become one of the best jokes in the history of Crimson Sun, but since I really want this song to raise some serious thoughts about today’s world, I am not gonna share with you what my dear band mates think is the reason this poor boy called Arska is being bullied. If your mind is sharp like Sherlock Holmes’s, you can listen to Vesku Loiri’s song ”Hyvää puuta” and try to figure it out.
Me and Miikka will later write about what happened in the studio during the vocal recordings. Until that, good ”night”.
-Tina
The reason for this inhumanely early wakeup lies in the deep cellars of one particular building in Kouvola. I am heading to Manu Audio to record the vocals for six new songs of Crimson Sun. Two of these songs will later be chosen for our next demo but I’m more than excited to have all of our new song to MySpace for you folks to listen!
The chilly climate of Jyväskylä definitely wakes me up better than the alarm clock of my mobile phone, though the only living creature I meet during my 25-minute walk to the train station is a least weasel. This lifts my spirits a lot, since I have never seen a least weasel before! Although at first I thought I saw a white dove, which made me question if the last night’s Jägermeister was still messing with my brain. Something is obviously messing with the brain of the gentleman sitting close to me on the train: The clock strikes 7.43 when the man opens a beer can and at 08.09 he is already sharing a bottle of vodka with his wife. The man sitting in front of him is drinking sparkling wine. What the hell... Or should I perhaps say ”Welcome to Finland”. Thank god I don’t have that hangover.
After a two week battle with a flue and despite an ongoing battle with the softwares of my new computer, I have finally finished all the melodies and harmonies of the six songs and I’m also ready to record them. Or as ready as I will ever be. After moving to Jyväskylä I haven’t been taking any singing lessons, so I’m a slightly nervous about some parts of our songs. This time the vocals will (hopefully) be quite different from our previous recordings. Less classical, more powerful. As I mentioned, all six songs will be released on MySpace. For every song we create a blog entry on MySpace where we share a little bit info about the song and hope that our beloved MySpace friends will comment on the songs and help us choose the two songs that will finally be recorded at E-major studio. So now, before I start the Mission Impossible: Sleep on a train, I want to tell you something about our songs.
No one, nowhere (aka Yellow Blast): This song is mainly composed by our former keyboard player Saku, who is also recording these songs now. It has the best singing melodies ever and also the harmonies I made are pretty nice. The lyrics are based on a true story about a little girl whose mother is a junkie. You can find some live versions of this song on YouTube.
The Pathway (aka Last Dance Pain): The world’s sickest lovesong tells about a man who loves his girlfriend literally to death. The chorus of this song is my favorite part from all of our songs and I’m really putting effort on singing perfectly the first time it comes in the beginning of the song with only an acoustic guitar and strings on the background.
Resurrection: This song with lots of orchestras tells about nightmares and depression. The last chorus is really high and if I shall lose my mind this weekend, this is probably gonna be one of the reasons.
Half Dead (aka Slaying the Dishes): In my opinion this is our best song so far. It was born from Joni’s pure hate towards dirty dishes. The lyrics however don’t tell about dishes but about how awesome life can be with an optimistic point of view.
Lost (aka Potion): I totally love the electro beginning of this song! In my opinion everything works really nicely on this one and it’s also the nicest one to sing. The lyrics are the most personal I’ve ever written. It’s not a love song, it tells about a friend.
16th Autumn (aka The Way of Smegma ... yeah): If Crimson Sun was really famous, the story of this song would make us end up in the front pages of crappy Finnish tabloids. This was supposed to be a love song but after two months I still didn’t have anything to say about love, so I decided to write about school bullying. In the end it turned out to be a song about a bullied boy, who later becomes a school shooter. This is a taboo at least in Finland and this song is about the reasons that may lead to such a horrible act and how we should pay much more attention on the well being of children. After a very long Facebook conversation the character of this song has also become one of the best jokes in the history of Crimson Sun, but since I really want this song to raise some serious thoughts about today’s world, I am not gonna share with you what my dear band mates think is the reason this poor boy called Arska is being bullied. If your mind is sharp like Sherlock Holmes’s, you can listen to Vesku Loiri’s song ”Hyvää puuta” and try to figure it out.
Me and Miikka will later write about what happened in the studio during the vocal recordings. Until that, good ”night”.
-Tina
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Studiosessiot II
Jälleen kerran astun Manu Audio -studiolle. Minulla on edessäni varsin mielenkiintoinen tehtävä:
Sinulla on käytettävissäsi 61 mustaa ja valkoista nappulaa (36 valkoista ja 25 mustaa). Painele nappuloita oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan.
Ei kuulosta vaikealta, mutta näin jälkikäteen voin todeta, että tehtävä osoittautui varsin haastavaksi.
Tosiasiassa kyse ei ole siis mistä tahansa pelleilystä, vaan kosketinsoitinosuuksien äänittämisestä uusiin Crimson Sun -kappaleisiin. Onneksi minulla oli apunani jälleen kerran köyhän miehen Kotiteollisuus, Junnila-Jauhiainen-Moilanen -akseli. Tosin kukaan edellämainituista ei soita rumpuja eikä tietojeni mukaan osaa laulaa. Alkoholi kuitenkin maistuu kaikille, tai ainakin tällaista olen kuullut.
Useita tuskaisia tunteja ja lukemattomia nuotteja myöhemmin lähes kaikki syntikoille varatut kaksikymmentä raitaa ovat täynnä mitä erilaisimpia kosketinsoitinosuuksia. Kuten myös kosketinsoittajan selkänahka on täynnä Jauhiaisen ja Junnilan verbaaliruoskien aiheuttamia sivalluksia. Ylipäällikkö Moilanen on tyytynyt vain antamaan neuvoja ja katselemaan, välillä jopa säälivästi.
Sinulla on käytettävissäsi 61 mustaa ja valkoista nappulaa (36 valkoista ja 25 mustaa). Painele nappuloita oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan.
Ei kuulosta vaikealta, mutta näin jälkikäteen voin todeta, että tehtävä osoittautui varsin haastavaksi.
Tosiasiassa kyse ei ole siis mistä tahansa pelleilystä, vaan kosketinsoitinosuuksien äänittämisestä uusiin Crimson Sun -kappaleisiin. Onneksi minulla oli apunani jälleen kerran köyhän miehen Kotiteollisuus, Junnila-Jauhiainen-Moilanen -akseli. Tosin kukaan edellämainituista ei soita rumpuja eikä tietojeni mukaan osaa laulaa. Alkoholi kuitenkin maistuu kaikille, tai ainakin tällaista olen kuullut.
Useita tuskaisia tunteja ja lukemattomia nuotteja myöhemmin lähes kaikki syntikoille varatut kaksikymmentä raitaa ovat täynnä mitä erilaisimpia kosketinsoitinosuuksia. Kuten myös kosketinsoittajan selkänahka on täynnä Jauhiaisen ja Junnilan verbaaliruoskien aiheuttamia sivalluksia. Ylipäällikkö Moilanen on tyytynyt vain antamaan neuvoja ja katselemaan, välillä jopa säälivästi.
Kun pakkaan soittotavaroitani takaisin autoon, päässäni pyörii kysymyksiä. Soitinko kaiken tarpeeksi hyvin? Olisiko ollut vielä jotain parannettavaa, tai olisiko jonkin jutun voinut toteuttaa eri tavalla? Tarkoituksenahan oli äänittää kuusi biisiä mahdollisimman hyvin, sillä kaikki aiotaan kuitenkin julkaista.
Toisaalta, projektiin voi suhtautua rennommin kun muistaa sen, että kuudesta biisistä kaksi pääsee jatkoon. Jatkoon pääsemisellä tarkoitetaan myöhempää käsittelyä ja uudelleen äänittämistä mystisen tuottajahahmon suojeluksessa, eli nämä kuusi biisiä olivat vain ”demon demo”.
Noh, ehkäpä ei kannata vielä huolestua, ehtii sitä myöhemminkin.
Helpottuneissa tunnelmissa,
H
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Studiosessiot I
Viimeisimmästä blogitekstistä on jo melkein kaksi kuukautta aikaa, joten on taas aika kertoa pieni tarina:
Synkkään kellarihuoneistoon on kokoontunut epämääräinen joukko kalpeita mieshenkilöitä. Kyseessä ei kuitenkaan ole lahkon tai salatiedekerhon kokoontuminen, vaan Crimson Sunin studiosessiot Kouvolan Manu Audio -studiossa. Se, miksi paikalla hengailevat Jukka "Snack" Jauhiainen, Joni Junnila, Miikka Hujanen ja Saku Moilanen ovat kalpeita, jää jokaisen itse pääteltäväksi. Vietetään toista studiopäivää, tänään olisi tarkoitus äänittää loput kitarat sekä aloittaa syntikoiden äänittäminen. Jukka, Joni ja Antti ovat saaneet edellisenä päivänä äänitettyä kaikki rummut ja bassot sekä osan kitaroista.
Palataanpa tässä vaiheessa kuitenkin ajassa taaksepäin melkein kuukausi. Viimeisestä keikasta Jyväskylän Katseessa on kulunut jo niinkin kauan aikaa. Koska olin äärettömän laiska ja vastuuntunnoton, en kirjoittanut keikasta raporttia. Aion nyt kuitenkin kertoa muutamia asioita siitä:
- Allekirjoittaneen mielestä yleisömäärältään ja soiton puolesta paras keikka tähän mennessä.
- Pienin takahuone ikinä
- Parhaat tarjoilut, ruokailu ravintolassa ja valtava määrä erilaisia nestemäisiä nautintoaineita takahuoneessa
- Parhaat jatkot, joille osallistui myös myös mystinen mieshenkilö, joka aamun tultua tunnistettiin Bam Margeraksi.
Allekirjoittanut saapui studiolle noin yhdeltä seuraamaan Joni "Dragon Age" Junnilan säälittävää rämpimistä kitaransoiton maailmassa. Noh, ihan hyvin se oikeasti soittelee, mitä nyt välillä ei oikein tiedä mitä tekee. Onneksi päällikön (lue: äänittäjän) paikalla istuu bändin entinen kosketinsoittaja Saku Moilanen, äänitystieteiden lisensiaatti ja kosketinsoittajien Heinrich Himmler. Saku johtaa sessioita aidon rautaisella ammattitaidolla, tarkkaamon tunnelmaa voisi verrata keskitysleiriin. Aina välillä Sakukin osoittaa ihmisyyden merkkejä ja poistuu hetkeksi syömään maksalaatikkoa.
Ghettomaisesta studiosta innostuneena kaavailemme Jukan kanssa oman studion rakentamista epämääräisessä tulevaisuudessa. Myös sisäiset remonttimiehemme ja sisustustussuunnittelijamme ovat innoissaan, sillä he pääsevät esittelemään mielipiteitään siitä, miten parantaisimme tämän studion tasoa, jos meillä olisi siihen mahdollisuus. Termit kuten "nukkumatila", "ruokailuhuone" ja "hengailutila" vilisevät keskustelussa vähän väliä.
Kitaroiden äänittämisessä kestää, kestää ja kestää, mutta viimein tuntien päästä kaikki kaksikymmentä raitaa ovat nauhalla ja syntikoiden äänittäminen voidaan aloittaa. Aikaakin on jäljellä enää vajaa tunti, sillä studion yläkerrassa sijaitsevan hotellin hiljaisuus alkaa yhdeksältä, eikä sen jälkeen suvaita minkäänlaista metelöintiä. Yhteen kappaleeseen saadaan joten kuten äänitettyä melkein kaikki kosketinsoitinosuudet. Vielä on kuitenkin todella paljon tekemättä. Itsekin koskettimia soitelleena Saku ymmärtää varata syntikoille kaksikymmentä raitaa, niin saadaan varmasti kaikki tarvittava helposti talteen. Päätämme jatkaa äänityksiä joulun jälkeen. Tammikuun alussa on vielä varattu pari päivää laulujen äänittämistä varten, sitten se olisikin siinä. Ainiin, jonkun pitää vielä miksata paketti. Tässä kohtaa kehään astuu jälleen Saku "Maksalaatikko" Moilanen.
Ai niin, uudet nettisivut alkavat saada jo muotoaan, valmista tulee varmaankin sitten tammikuun puolella.
Seuraavaan kertaan, soronoo.
H
Synkkään kellarihuoneistoon on kokoontunut epämääräinen joukko kalpeita mieshenkilöitä. Kyseessä ei kuitenkaan ole lahkon tai salatiedekerhon kokoontuminen, vaan Crimson Sunin studiosessiot Kouvolan Manu Audio -studiossa. Se, miksi paikalla hengailevat Jukka "Snack" Jauhiainen, Joni Junnila, Miikka Hujanen ja Saku Moilanen ovat kalpeita, jää jokaisen itse pääteltäväksi. Vietetään toista studiopäivää, tänään olisi tarkoitus äänittää loput kitarat sekä aloittaa syntikoiden äänittäminen. Jukka, Joni ja Antti ovat saaneet edellisenä päivänä äänitettyä kaikki rummut ja bassot sekä osan kitaroista.
Palataanpa tässä vaiheessa kuitenkin ajassa taaksepäin melkein kuukausi. Viimeisestä keikasta Jyväskylän Katseessa on kulunut jo niinkin kauan aikaa. Koska olin äärettömän laiska ja vastuuntunnoton, en kirjoittanut keikasta raporttia. Aion nyt kuitenkin kertoa muutamia asioita siitä:
- Allekirjoittaneen mielestä yleisömäärältään ja soiton puolesta paras keikka tähän mennessä.
- Pienin takahuone ikinä
- Parhaat tarjoilut, ruokailu ravintolassa ja valtava määrä erilaisia nestemäisiä nautintoaineita takahuoneessa
- Parhaat jatkot, joille osallistui myös myös mystinen mieshenkilö, joka aamun tultua tunnistettiin Bam Margeraksi.
Allekirjoittanut saapui studiolle noin yhdeltä seuraamaan Joni "Dragon Age" Junnilan säälittävää rämpimistä kitaransoiton maailmassa. Noh, ihan hyvin se oikeasti soittelee, mitä nyt välillä ei oikein tiedä mitä tekee. Onneksi päällikön (lue: äänittäjän) paikalla istuu bändin entinen kosketinsoittaja Saku Moilanen, äänitystieteiden lisensiaatti ja kosketinsoittajien Heinrich Himmler. Saku johtaa sessioita aidon rautaisella ammattitaidolla, tarkkaamon tunnelmaa voisi verrata keskitysleiriin. Aina välillä Sakukin osoittaa ihmisyyden merkkejä ja poistuu hetkeksi syömään maksalaatikkoa.
Ghettomaisesta studiosta innostuneena kaavailemme Jukan kanssa oman studion rakentamista epämääräisessä tulevaisuudessa. Myös sisäiset remonttimiehemme ja sisustustussuunnittelijamme ovat innoissaan, sillä he pääsevät esittelemään mielipiteitään siitä, miten parantaisimme tämän studion tasoa, jos meillä olisi siihen mahdollisuus. Termit kuten "nukkumatila", "ruokailuhuone" ja "hengailutila" vilisevät keskustelussa vähän väliä.
Kitaroiden äänittämisessä kestää, kestää ja kestää, mutta viimein tuntien päästä kaikki kaksikymmentä raitaa ovat nauhalla ja syntikoiden äänittäminen voidaan aloittaa. Aikaakin on jäljellä enää vajaa tunti, sillä studion yläkerrassa sijaitsevan hotellin hiljaisuus alkaa yhdeksältä, eikä sen jälkeen suvaita minkäänlaista metelöintiä. Yhteen kappaleeseen saadaan joten kuten äänitettyä melkein kaikki kosketinsoitinosuudet. Vielä on kuitenkin todella paljon tekemättä. Itsekin koskettimia soitelleena Saku ymmärtää varata syntikoille kaksikymmentä raitaa, niin saadaan varmasti kaikki tarvittava helposti talteen. Päätämme jatkaa äänityksiä joulun jälkeen. Tammikuun alussa on vielä varattu pari päivää laulujen äänittämistä varten, sitten se olisikin siinä. Ainiin, jonkun pitää vielä miksata paketti. Tässä kohtaa kehään astuu jälleen Saku "Maksalaatikko" Moilanen.
Ai niin, uudet nettisivut alkavat saada jo muotoaan, valmista tulee varmaankin sitten tammikuun puolella.
Seuraavaan kertaan, soronoo.
H
maanantai 9. marraskuuta 2009
House of Rock 4.11
House of Rock 4.11
Kello 16:53 Kouvolassa - toisaalla paremmin Kouvostoliittona tunnetussa kaupungissa - tapahtuu kummia.
House of Rock -anniskeluravintolassa aloitellaan Crimson Sunin äänentarkastusta. Edellä mainituilla kummallisuuksilla tarkoitetaan muun muassa laulusolististi Jukaraisen käyttäymistä: neidiltä on lääkkeet loppu ja tämä luulee olevansa paloauto huutaen taukoamatta "UU AA UU AA". Joku väittää toisen vain availevan ääntään, mutta me orkesterin paatuneet miehenpuolikkaat emme usko tätä.
Allekirjoittanut istukelee ravintolan takaosassa, katselee lavalla tapahtuvaa sähläystä ja kuuntelee neiti Jukaraisen avautumista. Tämä oli kuulemma aiemmin päivällä treenaamassa taikuri Luttisen kanssa seminaarikeikkaa varten. Lienee tarpeellista mainita, että Tina laulaa. Luttinenkin aikoo ilmeisesti yrittää.
Melkein tunti on jo mennyt, soundcheck on vieläkin vaiheessa. Tosin loppua lähestytään hitaasti mutta hitaasti. Soundeja on ruuvattu niin maan perkeleesti, mikä myöhemmin osoittautui varsin hyväksi toimenpiteeksi. Seuraavaksi ohjelmanumeroksi esitetään ruokailua ja saunomista bassosankari Jauhiaisen asunnolla. Hyväksymme ehdotuksen yksimielisesti, tosin päätämme ensin käydä tutustumassa takahuoneeseen.
Kaksi kerrosta ylempänä sijaitsevan takahuoneen oven avattuamme meitä kohtaa yllätys. Järkytymme syvästi. House of Rockissa nimittäin ei ole takahuonetta, tämä on takahuoneisto. Kaksi huonetta ja keittiö kaikilla herkuilla. Olemme ekstaasissa. Hulvattoman neliömäärän lisäksi huoneistosta löytyy muun muassa reilunkokoinen televisio, jota emme kuitenkaan katso, koska olemme tyhmiä.
Sen sijaan siirrymme Jukka "Välipala" Jauhiaisen asunnolle nauttimaan kevyttä ja ravitsevaa ateriaa, joka koostuu ranskanperunoista ja lihapullista. Tai oikeastaan ne, jotka tarkkailevat linjojaan, siirtyvät.
Kosketinsoitin-rummut-akseli eli tästä lähtien Crimson Sunin Rasva- ja suolakerho sen sijaan lähtee McDonaldsiin, tuohon Yhdysvaltain lahjaan ihmiskunnalle. Sydän- ja verisuonitauteja uhmaten valitsemme ruokailun teemaksi euron juustohampurilaiset. Matkalla J. Jauhiaisen kartanolle keskustelemme henkevästi ajankohtaisista aiheista, ideoimme muun muassa viiksienkasvatuskilpailun, joka toteutetaan epämääräisessä tulevaisuudessa.
Kello on noin yhdeksän kun pääsemme takaisin kattohuoneistoomme. Keikkaan taas on aikaa noin kaksi tuntia. Älykkäänä ihmisenä tämän tekstin kirjoittaja otti mukaansa kannettavan tietokoneen, jonka parissa puuhastellen aikamme kuluu rattoisasti. Huvitamme itseämme muun muassa kuuntelemalla Sonata Arctican vanhempaa tuotantoa, erityisesti mestariteosten mielikuvituksekkaalla rumpujen käytöllä.
Lisäksi me - kuten kaikki muutkin taiteellisilla lahjoilla varustetut bändit ennen meitä - koristelemme takahuoneiston seiniä. Antti taiteilee seinään legendaarisen Hyeenahahmon, jolla on tällä kertaa pandamaskit naamassa. Hahmon mittasuhteet ovat vähän miten sattuu, jonka takia Jukka toteaakin suurta hilpeyttä aiheuttaneen faktan: "Sehän on vaan parempi jos menee suhteet vituiks." Se, miksi tämä aiheuttaa huvittuneisuutta, jääköön pimentoon.
Talon henkilökunnan pyynnöstä viivytimme keikan alkua noin 45 minuuttia, mutta pääsimme kuitenkin viimein lavalle. Itse keikka meni allekirjoittaneelta soitannollisesti kohtalaisesti, fiiliksen puolesta se oli tähänastisista paras. Kosketinsektorin laatuvalvoja Hujanen saikin soiton kulkemaan vasta muutaman biisin jälkeen, jolloin jäi väkisinkin fiilis liian lyhyestä keikasta. Muita suurempia mokia tuskin tarvitsee erikseen mainostaa, mieluummin annan kuvan suuresta ja kuolemattomasta kosketinsoitinjumalasta. Muillakin oli joitain ongelmia, Tina esimerkiksi valitteli korvatulppien unohtumista ja äänen avautumisen hankaluutta. Sattuuhan näitä.
Seuraavaksi keikkaillaankin sitten Jyväskylän Katseessa, palataan asiaan silloin.
H
P.S.
Koska bändin sisäinen kielenkäyttö on aiheuttanut kanssaihmisissä toisinaan hämmennystä, jopa epätoivoa, koen tarpeelliseksi tuoda julki muutamia olennaisimpia termejä:
Tumu: Nautitun alkoholin aiheuttama olotila, maallikkotermein humala.
Paul: Toivoton sählä ja/tai idiootti, yleensä Crimson Sun -yhtyeen jäsen.
Pauliina: Naispuolinen versio Paulista, Tina.
Hyeenata: Hamstrata itselleen ilmaiseksi kaikkea mahdollista.
Huudella: Oksentaa tai ilmoittaa asiansa kovaan ääneen.
Raivotumut: Hurja humala, joka tulee otettua jos oikein vituttaa, ja etenkin jos edellisellä
ryyppäysreissulla on ollut kuskina. Tarkoittaa myös humalahakuista juomista erittäin nopeaan tahtiin.
Avaruustumut: Vielä hurjempi humala, jonka vaikutuksen alaisena oleva henkilö on jossain vaiheessa kuin avaruudessa. Päättyy useimmiten mustaan aukkoon. Aiheuttajana useimmiten valkoviini.
Pikakajaali: Ihon alle purkautuneesta verestä mudostunut meikki silmän ympärillä.
JAMES: Bändin maskotti ja suojeluspyhimys.
Kello 16:53 Kouvolassa - toisaalla paremmin Kouvostoliittona tunnetussa kaupungissa - tapahtuu kummia.
House of Rock -anniskeluravintolassa aloitellaan Crimson Sunin äänentarkastusta. Edellä mainituilla kummallisuuksilla tarkoitetaan muun muassa laulusolististi Jukaraisen käyttäymistä: neidiltä on lääkkeet loppu ja tämä luulee olevansa paloauto huutaen taukoamatta "UU AA UU AA". Joku väittää toisen vain availevan ääntään, mutta me orkesterin paatuneet miehenpuolikkaat emme usko tätä.
Allekirjoittanut istukelee ravintolan takaosassa, katselee lavalla tapahtuvaa sähläystä ja kuuntelee neiti Jukaraisen avautumista. Tämä oli kuulemma aiemmin päivällä treenaamassa taikuri Luttisen kanssa seminaarikeikkaa varten. Lienee tarpeellista mainita, että Tina laulaa. Luttinenkin aikoo ilmeisesti yrittää.
Melkein tunti on jo mennyt, soundcheck on vieläkin vaiheessa. Tosin loppua lähestytään hitaasti mutta hitaasti. Soundeja on ruuvattu niin maan perkeleesti, mikä myöhemmin osoittautui varsin hyväksi toimenpiteeksi. Seuraavaksi ohjelmanumeroksi esitetään ruokailua ja saunomista bassosankari Jauhiaisen asunnolla. Hyväksymme ehdotuksen yksimielisesti, tosin päätämme ensin käydä tutustumassa takahuoneeseen.
Kaksi kerrosta ylempänä sijaitsevan takahuoneen oven avattuamme meitä kohtaa yllätys. Järkytymme syvästi. House of Rockissa nimittäin ei ole takahuonetta, tämä on takahuoneisto. Kaksi huonetta ja keittiö kaikilla herkuilla. Olemme ekstaasissa. Hulvattoman neliömäärän lisäksi huoneistosta löytyy muun muassa reilunkokoinen televisio, jota emme kuitenkaan katso, koska olemme tyhmiä.
Sen sijaan siirrymme Jukka "Välipala" Jauhiaisen asunnolle nauttimaan kevyttä ja ravitsevaa ateriaa, joka koostuu ranskanperunoista ja lihapullista. Tai oikeastaan ne, jotka tarkkailevat linjojaan, siirtyvät.
Kosketinsoitin-rummut-akseli eli tästä lähtien Crimson Sunin Rasva- ja suolakerho sen sijaan lähtee McDonaldsiin, tuohon Yhdysvaltain lahjaan ihmiskunnalle. Sydän- ja verisuonitauteja uhmaten valitsemme ruokailun teemaksi euron juustohampurilaiset. Matkalla J. Jauhiaisen kartanolle keskustelemme henkevästi ajankohtaisista aiheista, ideoimme muun muassa viiksienkasvatuskilpailun, joka toteutetaan epämääräisessä tulevaisuudessa.
Kello on noin yhdeksän kun pääsemme takaisin kattohuoneistoomme. Keikkaan taas on aikaa noin kaksi tuntia. Älykkäänä ihmisenä tämän tekstin kirjoittaja otti mukaansa kannettavan tietokoneen, jonka parissa puuhastellen aikamme kuluu rattoisasti. Huvitamme itseämme muun muassa kuuntelemalla Sonata Arctican vanhempaa tuotantoa, erityisesti mestariteosten mielikuvituksekkaalla rumpujen käytöllä.
Lisäksi me - kuten kaikki muutkin taiteellisilla lahjoilla varustetut bändit ennen meitä - koristelemme takahuoneiston seiniä. Antti taiteilee seinään legendaarisen Hyeenahahmon, jolla on tällä kertaa pandamaskit naamassa. Hahmon mittasuhteet ovat vähän miten sattuu, jonka takia Jukka toteaakin suurta hilpeyttä aiheuttaneen faktan: "Sehän on vaan parempi jos menee suhteet vituiks." Se, miksi tämä aiheuttaa huvittuneisuutta, jääköön pimentoon.
Talon henkilökunnan pyynnöstä viivytimme keikan alkua noin 45 minuuttia, mutta pääsimme kuitenkin viimein lavalle. Itse keikka meni allekirjoittaneelta soitannollisesti kohtalaisesti, fiiliksen puolesta se oli tähänastisista paras. Kosketinsektorin laatuvalvoja Hujanen saikin soiton kulkemaan vasta muutaman biisin jälkeen, jolloin jäi väkisinkin fiilis liian lyhyestä keikasta. Muita suurempia mokia tuskin tarvitsee erikseen mainostaa, mieluummin annan kuvan suuresta ja kuolemattomasta kosketinsoitinjumalasta. Muillakin oli joitain ongelmia, Tina esimerkiksi valitteli korvatulppien unohtumista ja äänen avautumisen hankaluutta. Sattuuhan näitä.
Seuraavaksi keikkaillaankin sitten Jyväskylän Katseessa, palataan asiaan silloin.
H
P.S.
Koska bändin sisäinen kielenkäyttö on aiheuttanut kanssaihmisissä toisinaan hämmennystä, jopa epätoivoa, koen tarpeelliseksi tuoda julki muutamia olennaisimpia termejä:
Tumu: Nautitun alkoholin aiheuttama olotila, maallikkotermein humala.
Paul: Toivoton sählä ja/tai idiootti, yleensä Crimson Sun -yhtyeen jäsen.
Pauliina: Naispuolinen versio Paulista, Tina.
Hyeenata: Hamstrata itselleen ilmaiseksi kaikkea mahdollista.
Huudella: Oksentaa tai ilmoittaa asiansa kovaan ääneen.
Raivotumut: Hurja humala, joka tulee otettua jos oikein vituttaa, ja etenkin jos edellisellä
ryyppäysreissulla on ollut kuskina. Tarkoittaa myös humalahakuista juomista erittäin nopeaan tahtiin.
Avaruustumut: Vielä hurjempi humala, jonka vaikutuksen alaisena oleva henkilö on jossain vaiheessa kuin avaruudessa. Päättyy useimmiten mustaan aukkoon. Aiheuttajana useimmiten valkoviini.
Pikakajaali: Ihon alle purkautuneesta verestä mudostunut meikki silmän ympärillä.
JAMES: Bändin maskotti ja suojeluspyhimys.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Donington 9.10 + Crystal Rain
Ankaraa bailausta Kouvolan yössä.
Crimson Sun - reittä ja rintaa!
Crystal Rainin tytöt ja pojat jälleen mukana.
Kello taitaa olla kuuden tienoilla kun minä, tämän tarinan kertoja, istun laulusolisti Jukaraisen kanssa Kouvolan Rytmikatissa. Alakerrassa odottaa Donington, keikkapaikkojen Mercedes. Tarvitaan vain kitaristi, basisti ja rumpali roudauksen aloittamiseen.
Roudaus saadaan käyntiin aikataulun mukaisesti ja jossain vaiheessa Crystal Rainin ihanat pojat ja tytöt astelevat sisälle. Kasailemme kamoja ja harrastamme yleistä hengailua ennen soundcheckiä. Edellä mainittu äänentarkastus on kertojan musiikkiuran varmasti miellyttävin, kerrankin käytössä on miksaaja joka ei ole a) vittuuntunut b) elämänhalunsa menettänyt c) ärsyttävä. Oikein asiallinen kaveri siis. Soundit saadaan pintapuoleisesti kuntoon.
Katselemme Crystal Rainin soundcheckiä jonkin aikaa kunnes poistumme rakennuksesta. Suuntaamme basisti J.Jauhiaisen asunnolle laittamaan saunaa päälle. Tämän jälkeen tarkoitus olisi painella syömään läheiseen kebabinkehräämöön, eli kebab-pizzeriaan. Näin myös tapahtuu.
Varsin hilpeissä merkeissä tapahtuneen ruokailun jälkeen emme voi tehdä juurikaan muuta, kuin palata takahuoneeseen ihmettelemään tilanteen kehittymistä. Se ei kehity. Crystal Rainin soitettua odotamme noin tunnin ennen kuin uskallamme itse siirtyä lavalle. Joku meistä oli saanut loistavan idean siitä, että jos paikalla ei ole juuri yleisöä, soitamme boksereissa. Jälkikäteen myytyjen lippujen perusteella (27 kpl jos oikein muistan) joudun toteamaan että bokserikeikka oli kyllä paikallaan. Aivan, tässä raportissa ei ole kuvia, syyn osaatte varmaan päätellä. Vaikka soiton taso ja yleisön määrä oli mitä oli, vietimme ainakin hurjimmat hotellijatkot Crystal Rainin kanssa.
Ensi kerralla raportti kirjoitetaankin sitten paikan päältä. Tästä ei muuten tule yhtään mitään. Palataan asiaan.
H
Crimson Sun - reittä ja rintaa!
Crystal Rainin tytöt ja pojat jälleen mukana.
Kello taitaa olla kuuden tienoilla kun minä, tämän tarinan kertoja, istun laulusolisti Jukaraisen kanssa Kouvolan Rytmikatissa. Alakerrassa odottaa Donington, keikkapaikkojen Mercedes. Tarvitaan vain kitaristi, basisti ja rumpali roudauksen aloittamiseen.
Roudaus saadaan käyntiin aikataulun mukaisesti ja jossain vaiheessa Crystal Rainin ihanat pojat ja tytöt astelevat sisälle. Kasailemme kamoja ja harrastamme yleistä hengailua ennen soundcheckiä. Edellä mainittu äänentarkastus on kertojan musiikkiuran varmasti miellyttävin, kerrankin käytössä on miksaaja joka ei ole a) vittuuntunut b) elämänhalunsa menettänyt c) ärsyttävä. Oikein asiallinen kaveri siis. Soundit saadaan pintapuoleisesti kuntoon.
Katselemme Crystal Rainin soundcheckiä jonkin aikaa kunnes poistumme rakennuksesta. Suuntaamme basisti J.Jauhiaisen asunnolle laittamaan saunaa päälle. Tämän jälkeen tarkoitus olisi painella syömään läheiseen kebabinkehräämöön, eli kebab-pizzeriaan. Näin myös tapahtuu.
Varsin hilpeissä merkeissä tapahtuneen ruokailun jälkeen emme voi tehdä juurikaan muuta, kuin palata takahuoneeseen ihmettelemään tilanteen kehittymistä. Se ei kehity. Crystal Rainin soitettua odotamme noin tunnin ennen kuin uskallamme itse siirtyä lavalle. Joku meistä oli saanut loistavan idean siitä, että jos paikalla ei ole juuri yleisöä, soitamme boksereissa. Jälkikäteen myytyjen lippujen perusteella (27 kpl jos oikein muistan) joudun toteamaan että bokserikeikka oli kyllä paikallaan. Aivan, tässä raportissa ei ole kuvia, syyn osaatte varmaan päätellä. Vaikka soiton taso ja yleisön määrä oli mitä oli, vietimme ainakin hurjimmat hotellijatkot Crystal Rainin kanssa.
Ensi kerralla raportti kirjoitetaankin sitten paikan päältä. Tästä ei muuten tule yhtään mitään. Palataan asiaan.
H
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
