Ensimmäinen keikka päivitetyllä kokoonpanolla Helsingin keskustan sykkivässä yöelämässä!
Promokuvailua harrastetaan - veljekset Mario ja Luigi esittäytyvät.
Seuraava teksti perustuu tositapahtumiin ja sisältään realistista kuvausta joka ei välttämättä sovi perheen pienimmille.
Rakas, kieliopillisesti täydellinen ja sisällöllisesti erinomainen päiväkirja, herään vuokrakaksiosta Helsingin Kalliosta. Pääni on kipeä. Pikaisen analyysin jälkeen tunnistan olotilan krapulaksi. Lienee syytä palata noin 24 tuntia ajassa taaksepäin ja kertoa siitä, miten tähän tilanteeseen päädyttiin.
On siis keikkapäivän aamu, kasailen tavaroitani kotona, tarkoitus olisi ehtiä Dantesiin viideksi, sillä soundcheck alkaisi kuulemma kahdeksalta ja tätä ennen olisi tarkoitus ottaa promokuvia. Käyhän se, tarkoituksenani olisi heittää auto Pitäjänmäelle, tulla sieltä junalla Rautatieasemalle ja kävellä keikkapaikalle. Tavoitteenani on lisäksi soittaa keikkapaikalle ja kysyä, onko kamoja mahdollista raahata jo ilmoitettua roudausaikaa aikaisemmin, en millään haluaisi kävellä kahden syntikan ja ständin kanssa minkään pituisia matkoja.
Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin aika näppärästi. Ensiksi Tina ilmoittaa, että promokuvien ottajan, valokuvataiteilija Jaken kuvauskamat täytyisi hakea ennen viittä Arabiasta. Siis Helsingin Arabiasta. Noh, kilttinä (lue: alistettuna) suostuin tietysti kaikkiin ehdotuksiin, vaikka ne mahdollisesti sotkisivatkin omat aikatauluni.
Yritän olen jo tekemässä lähtöä Helsingin suuntaan, kun kitarataiteilija Joni Junnila ottaa minuun yhteyttä puhelimitse. Jonin ääni on huolestunut, melkein pelokas. Selviää, että Antti ja Jukka ovat unohtaneet ottaa intronauhan mukaan keikalle. Tämä tosin on pientä sen rinnalla, että James on unohdettu treenikselle! Kaikista olennaisin asia on unohdettu, tästä kuullaan vielä.
Joni antaa minulle vaihtoehdot: joko soitetaan keikka ilman intronauhaa tai sitten minun täytyy tehdä meille uusi intro. Sain vapaat kädet introkappaleen valintaan ja hetken aikaa päässäni pyörivätkin muun muassa Prätkähiiret, Turtles ja Salatut Elämät. Joni kuitenkin löysi alkuperäisen introkappaleen koneeltaan ja laittoi sen sähköpostiini. Päätämme myös avata kuuman linjan, jossa puhelinyhteys on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Sille olisi kyllä käyttöä, näitä keskusteltavia asioita on jo mukavasti ja lisää tulee varmasti.
Mutta siis: ongelmana on enää se, että minun pitäisi hankkia jostain polttava cd-asema sekä cd-levy jolle polttaa. Soitan hätäisiä puheluita muun muassa Tinalle, kuvaajalle, Jonille ja ihmisille, jotka mahdollisesti voisivat polttaa levyn. Ainiin, soittelen myös Herra Valolle. Herra Valo on mystinen taiteilija, joka joissain piireissä tunnetaan Joonaksena. Joonas on lupautunut hoitamaan valoshow keikalla.
Yksi potentiaalinen levynpolttaja löytyykin sopivasti Espoosta, Omnian kauniista ammattiopistosta. Rappeutunut, vanhalta viinalta ja vahvasti tupakalta löyhkäävä ystäväni suostuu polttamaan intronauhan, joten joudun ajamaan ensiksi Espooseen. Tosin kyseinen ystäväni on todellisuudessa varsin viehättävä, hyväntuoksuinen ja hyvätapainen, mutta tämä on Crimson Sunin blogi ja tämän blogin esittämästä todellisuudenkuvasta päätän minä. MINÄ.
Kun saan intronauhan tuotantoon, suuntaan seuraavaksi kohti Arabiaa. Puhuessani kuvaajan kanssa käy ilmi, että kuvaaja pääsisi paikalle vasta noin kolmelta päivällä. Päätän siis suunnistaa Kallioon, jossa tietojeni mukaan on varsin laadukkaita kiinalaisia ravintoloita. Syön ylihintaisen, melko keskinkertaisen lounaan, jossa ruokalistan mukaan oli naudanlihaa ja tofua. Paskanvitut siellä mitään lihaa oli. Olemukseni ja vaatetukseni aiheuttaa hilpeyttä kanssaruokailijoissa. Myöhemmästä kuvamateriaalista selviää miksi.
Seuraa välivaihe, jonka aikana haen itse kuvaajan Pasilan asemalta, haemme kuvausvarustuksen Arabiasta ja minä heitän soittokamani sekä äskenmainitut kuvausvarusteet keikkapaikalle. Soitin nimittäin Dante'siin ja siellä tosiaan ymmärrettiin taiteilijan tuskaa. Hyvä Dante's, pisteet tuli!
Pidemmittä puheitta, saavun Dante'siin kävellen noin puoli kuudelta. Tätä ennen olen käynyt hakemassa intronauhan Kalliosta, kiitoksia paljon Lauralle vaivannäöstä, palkkio on luvassa. Tosin pelotti, että Morkkis morkkis - intron tilalla olisi ollut esimerkiksi Gimmeliä.
Dantesin alakerrassa, Darxissa ei näytä olevan ketään, mutta perusteellisempi tarkastelu paljastaa neiti T.Jukaraisen saapuneen sulostuttamaan paikkaa läsnäolollaan. Tästä tosin voidaan olla montaa mieltä.
Avauduttuani Tinalle siitä kuinka paljon asioita olen joutunut jo hoitamaan tänään, ryhdymme ihmettelemään muun orkesterin sekä kuvaajan kohtaloa. Pojat ovat jo aikaisemmin ilmoittaneet olevansa myöhässä.
Muu orkesteri saapuu kuitenkin melko pian. Heillä on kuulemma ollut varsin mielenkiintoinen matka. Aloittelemme kamojen roudauksen, pian paikalle saapuvat myös Crystal Rain ja Godspit. Roudauksen jälkeen lava näyttää jotakuinkin tältä:
Roudauksen jälkeen Jukka, Joni ja Antti lähtevät suorittamaan ajonäytöstä, taskuparkkia Helsingin keskustaan. Tästä tapauksesta ei kuitenkaan koskaan kuulla mitään jälkeenpäin. He kuitenkin palaavat pian, joten valokuvataiteilija Jaken saavuttua paikalle aloitamme promokuvahässäkät ravintolan yläkerrassa. Jake asettelee kuvauspaikkaa kohdilleen, me muut laittaudumme operaatiota varten. Tina muun muassa laittaa puuteria jokaisen naamaan kyselemättä. Tässä orkesterissa vallitsee rautainen ryhmäkuri.Koska Jukka kieltäytyy käyttämästä kauluspaitaa promokuvissa, jää ainoaksi vaihtoehdoksi ottaa käyttöön vanha ja hyväksi todettu asuste. Asuste, jonka käyttöön kaikille ei ole edes oikeutta: Wifebeater, tuo paitojen Mercedes.
Antilla on kuitenkin päällä täysin samanlainen musta wifebeater, joten rytmisektorin soittajat näyttävät aivan veljeksiltä. Rytmin veljekset saavatkin uudet identiteetit, tästä lähtien heidät tunnetaan nimillä Mario ja Luigi. Suurta hilpeyttä aiheuttaneen tapauksen jälkeen jatkamme ehostautumista ja siistiytymistä kukin tavallamme Jaken viimeistellessä kuvauspaikkaa.
Jake hoitaa promokuvaoperaation rautaisella ammattitaidolla. Otamme runsaasti ryhmäkuvia, yksittäiset kuvat jokaisesta soittajasta ja joitakin otoksia huumoripohjalta, joku voisi käyttää termiä "for teh lulz". Näitä promokuvia ilmestyy internettiin myöhemmin, varsinkin sitten kunhan saadaan nettisivun ulkoasu päivitettyä. Tekijä on jo löydetty ja sivun pitäisi olla valmis viimeistään joulukuussa.
Kuvausoperaation jälkeen on meidän vuoromme tehdä äänentarkastus eli soundcheck. Vetelemme muutaman kappaleen, en kuule monitoristani ollenkaan omaa soittoani. Pakotan miksaajan laittamaan monitorin kovalle, siis helvetin kovalle. Nyt ainakin kuuluu. Äänentarkastuksen jälkeen valumme takahuonetiloihin, siellä alkaa olennainen operaatio: sosiaalinen kanssakäyminen muusikkotovereiden kesken. Teemme virkokkeiden voimalla tuttavuutta Crystal Rainin ja Godspitin jäsenistöön. Kirjoittaja itse on henkilökohtaisesti aivan myyty, varsinkin Crystal Rainin pojat ja tytöt ovat ihania. Taidan olla rakastunut, tosin itseeni.
Järkevän, vaativuudeltaan maisteritason takahuonetoiminnan lisäksi yritämme ehtiä syömään ennen keikkaa, tämä onnistuu vain joten kuten, sillä olemme huomioineet aikataulua hieman virheellisesti ja keikka alkaakin melko pian. Tässä vaiheessa allekirjoittanutta alkaa pikkuhiljaa jännittää, tämä ku on ensimmäinen soittokeikka tämän orkesterin kanssa. Luulin myös, että keikat alkaisivat paljon myöhemmin ja että ensimmäinen keikka olisi jossain muualla kuin Dantesissa. Noh, nyt kuitenkin kävi näin.
Soitamme ensimmäisinä, meillä nyt sattuu olemaan kaikista lyhkäisin setti, seitsemän biisiä, kuusi omaa ja yksi cover.
Morkkis morkkis - intron, loputtua mokailu alkoi. Todistin itselleni, ettei nimeni ole turhaan Miikka "FAIL" Hujanen. Keikka kuitenkin meni jokseenkin hyvin, vaikka mokailtua tuli lähes joka biisisssä. Itse soittoprosessista en erikseen raportoi, katsokaan videoita, niistä lisää myöhemmin. Se tosin täytyy mainita, että käskin miksaajaa laittaa monitoriani vähän hiljemmalle, koska soundcheckissä se laitettiin todella kovalle. Miksaajalla oli kuitenkin erilainen käsitys sanasta "vähän" , joten en kuullut soittoani keikalla juuri ollenkaan.
Rumpali Mario, laulaja Tina sekä kitaristi Joni kuvailivat keikkaa seuraavasti:
Mario: "Oli aika Crimson Sun shreds. Paskat lavasoundit, vitun hyvä rumpusetti. Hyvää kaljaa, hyviä tyyppejä, hyvä meininki."
Tina:" Keikka meni melko hyvin paria pientä mokaa lukuunottamatta. Meininki oli lavan puolella mahtava ja laulu kulki hyvin. Alkaa tosin olla noi uudet biisit sen verran vauhdikkaita että pitää aloittaa kuntoilu uudestaan että jaksaa pitää kunnon menon loppuun asti. Tinakenkätyttö ei ole mun juttu ja Awan lopussa tapahtui jotain käsittämätöntä, ehkä se jonain päivänä selviää mitä. Ei muuta sanottavaa."
Joni: "Hyvä keikka. Soitto kulki ja meininki oli hyvä. Pelottaa vaa mennä treenikselle kun unohdettiin James sinne..."
Yleisöäkin keikalla oli ihan mukavasti, tosin valaistuksen takia en välillä nähnyt ollenkaan mitä siellä tapahtui. Joonas kuitenkin hoiti valohommansa hienosti, vaikka itse vähättelikin suoritustaan. Lavalta katsoen ei näyttänyt juuri miltään, mutta videolta keikan katsoneena olen kyllä vakuuttunut. Keikka siis kuvattiin kokonaisuudessaan videolla, kiitos Sarille tästä. Kiitokset lisäksi Elkulle, joka otti keikan aikana yli 350 valokuvaa. Näitä kuvia on myöhemmin nähtävissä jossain, videota tämän blogin lopussa ja youtubessa.
Dantesin kuulijoille tiedoksi, kuulitte Digestiven ensimmäisen ja viimeisen esityksen, sillä olemme todenneet kappaleen jo aikasemmin niin paskaksi, että sitä tuskin soitetaan. Keikalla soitettiin siis :
Morkkis morkkis - intro
No one, nowhere
Digestive
Resurrection
Half Dead
Pathway
Mullistava Tinakenkätyttö-cover
The Awakening
Kamat kasattuamme pakenimme takahuoneeseen puntaroimaan tilannetta ja jätämme jälkipolville katseltavaa ravintolan vieraskirjaan. Palautetta annetaan puolin ja toisin.
Kaikki muut aikoivat lähteä saman tien koteihinsa, minä aioin jäädä nauttimaan ravintolan antimista. Muut ovat heikkoja, minä en. Hengailin Crystal Rain - orkesterin poikien ja tyttöjen kanssa kohtalokkain seurauksin, huomasin pian olevani uskomattomassa tumussa. Katselin myös keikan, se mitä siitä muistan, kuulosti hyvältä, oikein hyvältä. Crystal Rain rocks! Myös Godspit kuulosti aivan hyvältä, tosin olin siinä vaiheessa jo melke tiedottomassa tilassa. Mikäli muistan oikein, kello neljän aikoihin kolmeen henkilöön kutistunut seurueemme poistui päättäväisin askelin ulos ravintolasta. Päättäväisin, mutta todella huojuvin askelin.
Ei kai tässä muuta, tulipas aika pitkä ja mahdollisesti kovin tylsä raportti. Ehkä olen hivenen tylsä ihminen. Laittelen tähän kuitenkin vielä videoita, ihan vain pidentääkseni hommaa. Videoissa pitäisi olla autossa, promokuvissa, takahuoneessa kuvatun häröilymateriaalia. Nauttikaa, tai itkekää tai nauttikaa. Tämä oli tässä, seuraavaksi keikkaillaan Doningtonissa Kouvolassa 9.10!
ps. Tina saa käännellä tän Lontooksi joskus, miä en jaksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti